tiistai 13. maaliskuuta 2012

Hiljaiseloa

Tosiaan syy tähän hiljaiseloon yksinkertasesti on se, että oon ollu kipeenä. Eipä oo pahemmin mikään innostanut tai muutenkaan jaksanut tehdä yhtään mitään. Kuumetta on ollu kohta viikon, ei oo siis tultu urheiltuu eikä mitään muutakaan. Kyllä rupee jo riittämään, väsyttää vaan. Ei kiva! Toivotaan, että ens viikolla oisin jo terveenä ja pääsis salille ja ylipäätänsä urheilee. Kurjaa kun ei pysty lenkkeillä koiran kanssa edes.
No ei auta itku markkinoilla, pitää vaan nyt parennella itteni tässä rauhassa ettei tuu sitten mitään takapakkia.

Love, S

tiistai 6. maaliskuuta 2012

4.Päivä

Päivä 4: Mitä pelkäät kaikkein eniten painon pudottamisessa?

Helppo kysymys! No sitä tietenkin ettei paino putoa vaikka kuinka yrittäisin. Tai kun painon on saanu pudotettua niin miten pitää painoa yllä ettei se lähtisi nousuun. Mutta tällä hetkellä tosiaan tuo ensimmäinen, eli pelko ettei paino putoa. Välillä tuntuukin, että se ei vaan meinaa laskea vaikka on syönyt terveellisesti ja liikkunutkin paljon. En tosiaan omista edes vaakaa, jonka oon tosin ajatellutkin paremmaksi. Muutenhan oisin koko ajan pomppimassa siinä ja kattomassa, että oonko laihtunut vai en. Sepä vasta stressaavaa oiskin! Oon ottanu tavaksi käydä kuntosalilla puntarissa. Käyn salilla 1-2 krt/ viikossa, ja yleensä samoina viikonpäivinä, joten kerran viikossa siellä punnitsen itseni. Paitsi viime viikolla unohdin! Jospa muistaisin tällä viikolla kun olen menossa. Ois kyllä kiva tietää onko sitä painoa lähtenyt koska senttejä on karissut ainakin, tuttavat on kysyny, että oonko laihtunut. Kunpa oisinkin!

Tähän voisinkin nyt samantien laittaa alkuviikon ruokapäiväkirjaa. Tunnustan oon sortunut, mutta en viitsi itseäni rankaista jos pikkusen sortuu. Yritän kyllä loppuviikon nyt tsempata! :D Tosiaan tänään iltavuoro niin menee aina vähän väärinpäin nuo syömiset, mutta eipä se haittaa.

Maanantai 5.3

Aamupala: Kaurapuuro + lasillinen gefilusmehua
Lounas: Danone juotava jogurtti + kaura reissumies (metvurstia, kurkkua, juustoa, paprikaa ja salaattia)
Päivällinen: Pinaattikeitto + maitoa
Iltapala: Viilis + puolikas reissumies (samoilla täytteillä kun edellä)
Napostelu: 4 palaa Fazerin sinistä

Tiistai 6.3

Aamupala: Viilis
Lounas: Grandiosa kinkkupizzaa + maitoa
Välipala: Kinkku-juusto kolmioleipä + viilis

Love, S

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Mittauksia!

Kääk! Oon unohtanu ihan kokonaan laittaa mittaustuloksia viime viikolla vaikka ne tosiaan otin! :D Hyvä minä. No tässä niitä tulee, sulkeissa erotus viime tuloksiin; Reisi (levein kohta) 59-60 cm (-2-3 cm), napa 90 cm (-4 cm), vyötärö 75 cm (eli sama kuin viime viikolla, dääm!), lantio 93 cm (-3 cm) ja peppu 101 cm (-4 cm). Tää on uskomatonta! Musta meinaa tuntuu etten oo kunnolla alottanu tätä mun projektia edes ja senttejä on lähtenyt. Ihanaa! Tää jos mikä tsemppaa jatkamaan ja saamaan vielä parempia tuloksia. Ja myös sekin, kun muut ovat huomanneet ja kysyneet, että "ootko laihtunut?" Nyt haluan niin näyttää!

Tiedän, että musta on tähän. Ja nyt aionkin enemmän tarkkailla syömisiä ja liikkua niin paljon kun aikaa riittää. Ajattelin pitää vähän ruokapäiväkirjaa mistä oikeesti nään sitten miten syön, voin tänne myös laittaa vaikka viikon lopuksi vähän faktaa. Yritän olla arkisin ilman herkkuja! :D Siinä haaste! No ei oon mielestäni ihan hyvin jo ollutkin mutta pitää kyllä pikkasen parantaa. Viikonloppusin saa sitten vähän rennommin ottaa, joko sipsiä tai karkkia yhtenä päivänä. Katotaan miten onnistuu.
Juu ja tänään suunnitelmissa töiden jälkeen tietty koiran kaa käydä lenkillä, kun on niin ihana ilmakin, ja sitten täytyy myöskin siivota. Todennäkösesti siis en enää kerkii pleikkarin movella jumppailee, mutta katotaan miten on sit aikaa. Ois tarkotus keritä.

Ps. En kerkii oikolukee, toivottavasti ei oo paljon kirjotusvirheitä!

Love, S

tiistai 28. helmikuuta 2012

3.Päivä

Päivä 3: Kenen vartaloa ihailet ja miksi?

Tähän varmaan löytyis ehdokkaita vaikka kuin ja paljon! Suoraan sanoen ihailen kaikkia joilla on parempi kroppa kuin itsellä. Tykkään vartaloista, jotka on treenattu mutta ei mitään kehonrakennuskroppaa eikä sitten myöskään langanlaihaa. Siltä väliltä. En ymmärrä miten joku voi ihailla vartaloa, joka on niin laiha että luut paistaa. Kamalaa! Mutta jokainen tyylillään.

Hmm.. No kai tähän kysymykseen pari esimerkkiä voisi sanoa. Jessica Alba. Muutenkin tosi kaunis ihminen ja hyvässä kunnossa, synnytyksen jälkeenkin pääsee pienessä ajassa kuntoon! Kunpa itekin, tosin ilman tota synnytys osioo :D

Kuva: http://4.bp.blogspot.com/-HCAjWnI4Ru0/TnI_-lzkYlI/AAAAAAAAA2o/f9YTuOy9QLA/s1600/Jessica-Alba-Wallpapers-Latest-3.jpeg


Ja toinen Jennifer Lopez. Tarviiko tätä ees tarkemmin selitellä! Tykkään. Ei tartte tosiaan olla mikä laiheliini että on kaunis vartalo. Ja takalistoo löytyy, vähän niinko itelläkin :D Löytyy muotoja, mistä en itsekään haluaisi luopua tän laihdutusprojektin myötä.

       Kuva: http://www.fansshare.com/celebrity/jenniferlopez/450_jennifer-lopez-body-1226272966.jpg

Love, S

maanantai 27. helmikuuta 2012

2.Päivä

Päivä 2: Oletko tyytyväinen pituuteesi?

Miten sen nyt ottaa :-D Useimmiten ehkä kyllä, mutta nuorempana otti aika koville olla näin pikkunen. Oon kyllä jo siihen nykyään tottunu enkä pahemmin mieti koko asiaa. Mieluummin olen tän pituinen kuin sitten joku 180 cm.
Tottakai ajoittain mietin, että oispa kiva olla ehkä vähän pitempikin, mutta asialle ei voi mitään niin turha on surkutella. Eli vastaus tosiaan kysymykseen, että kait. En voi ehkä sanoa, että TYYTYVÄINEN vaan sinut asian kanssa. Haha, en ehkä ihan näin pieni haluisi olla, kyllä ottaa kaaliin kun meet kauppaan ja et yletä sinne ylähyllylle! Voi, sillon toivon että oisin hiukkasen pitempi. Vaikkakin onhan mulla avomies joka onkin öö.. reilusti yli 180 cm pitkä! Mun jatkojalat <3  Ja onneks on korkkarit keksitty! 

                             Kuva: weheartit.com

Love, S

torstai 23. helmikuuta 2012

1.päivä

Päivä 1: Tietosi (Ikä / Pituus / Paino / Vyötärö / Lantio / Reisi / Paitakoko / Housukoko / Lähtöpaino / Tavoitepaino)

Nonii, tässäpä tulee faktaa! Ikää on jo 21 vuotta ( hui kamalaa ) ja kuten ekassa postauksessa mainitsin aika pieni olen, pituutta vain 152 cm. Painan tällä hetkellä 62-63 kg. Vyötärö 75 cm, lantio 96 cm, reiden levein kohta 62 cm. Paitakoko on S ja 36. Housukoko, öö 36 ja 38, riippuu niin mallista. Ja tosiaan paino on se 62-63 kg ja tavoitepaino ois siellä 50 kg, mieluiten pikkasen vaikka allekin :D

Hieman kiire tässä, katotaan jos illalla tulis vielä postausta, ja vaikka päivän ruokailuja. Nyt täytyy rientää!

Love, S

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Haastetta!

Bongasin tämmösen yhestä blogista, ja aattelin ite myös nyt näin alkuun tämmösen tehä :D Saatte vähän kuvaa minkälainen zirpula täällä kirjottelee.

Päivä 1: Tietosi (Ikä / Pituus / Paino / Vyötärö / Lantio / Reisi / Paitakoko / Housukoko / Lähtöpaino / Tavoitepaino)
Päivä 2: Oletko tyytyväinen pituuteesi?
Päivä 3: Kenen vartaloa ihailet ja miksi?
Päivä 4: Mitä pelkäät kaikkein eniten painon pudottamisessa?
Päivä 5: Miksi haluat pudottaa painoa? Teetkö sen itsesi vuoksi?
Päivä 6: Jos ahmit, miksi teet niin?
Päivä 7: Tietävätkö vanhempasi, että yrität pudottaa painoa? Miten he suhtautuvat asiaan?
Päivä 8: Millaista liikuntaa harrastat ja miten usein?
Päivä 9: Onko sinulle kommentoitu painostasi ikävään sävyyn?
Päivä 10: Mistä asiasta on ollut kaikkein vaikeinta luopua painon pudottamisen vuoksi?
Päivä 11: Kenen blogi inspiroi sinua kaikkein eniten elämäntapamuutoksessasi ja miksi?
Päivä 12: Mitä syöt yleensä?
Päivä 13: Pudotatko painoa terveellisin vai epäterveellisin keinoin?
Päivä 14: Millainen on tavoitekroppasi?
Päivä 15: Oletko kasvissyöjä? Jos olet, onko lihasta luopuminen auttanut sinua painonhallinnassa? Jos et ole, oletko koskaan harkinnut kasvissyöjäksi ryhtymistä?
Päivä 16: Milloin sait ensimmäisen kerran päähäsi pudottaa painoa?
Päivä 17: Lempiruokasi?
Päivä 18: Mikä ruoka on paheesi?
Päivä 19: Mitä kohtaa kropassasi treenaat mieluiten? Miksi?
Päivä 20: Mitä aerobista liikuntaa harrastat mieluiten?
Päivä 21: Mistä saat parhaita vinkkejä terveellisten elämäntapojen noudattamiseen?
Päivä 22: Kerro viisi parasta puolta itsestäsi!
Päivä 23: Onko median luoma nais-/mieskuva osasyy siihen, miksi haluat pudottaa painoa?
Päivä 24: Milloin huomasit ensimmäisen kerran, että uurastuksesi oli alkanut tuottaa tulosta?
Päivä 25: Miten aiot jatkaa eteenpäin sen jälkeen, kun olet saavuttanut tavoitteesi?
Päivä 26: Mikä motivoi sinua kaikkein eniten saavuttamaan tavoitteesi?
Päivä 27: Miten selviydyt ympärillä olevista houkutuksista (esim. syntymäpäivistä, pikkujouluista)?
Päivä 28: Oletko kokenut vastoinkäymisiä elämäntapamuutoksesi aikana? Miten selvisit esteistä?
Päivä 29: Millainen mies/nainen on mielestäsi kaunis?
Päivä 30: Kerro itsestäsi kymmenen asiaa ja päivitä ensimmäisenä päivänä antamasi tiedot!